Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Euroopan keskuspankin tilinpäätös vuodelta 2006

8.3.2007

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto hyväksyi tänään EKP:n tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2006.

Vuonna 2006 EKP:n jakamaton voitto oli 1 379 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 voittoa kertyi 992 miljoonaa euroa. Kuten vuonna 2005, voittoa vastaava määrä siirrettiin varaukseen valuuttakurssi- ja korkoriskiä sekä kullan hintariskiä varten, joten EKP:n nettovoitto vuonna 2006 oli nolla euroa. Varauksella katetaan näistä riskeistä aiheutuvia tappioita ja erityisesti sellaisia arvostustappioita, joita ei kateta arvonmuutostilien avulla. Varauksen suuruus tarkistetaan vuosittain.

EKP:n säännölliset tuotot koostuvat pääasiassa sijoitustuotoista, joita pankki saa hallussaan olevista valuuttavarannoista ja 4,1 miljardin euron suuruisesta maksetusta pääomastaan, sekä korkotulosta, jota kertyy EKP:n 8 prosentin osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä. EKP:n korkotuotot kasvoivat vuonna 2006. Tämä johtui siitä, että eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioiden marginaalikorko ja Yhdysvaltain dollarin määräisten omaisuuserien korot nousivat. EKP:n osuudelle eurojärjestelmän liikkeeseen laskemista euroseteleistä kertyvä tuotto määräytyy perusrahoitusoperaatioiden marginaalikoron mukaan.

Vuonna 2006 EKP:n korkokate oli yhteensä 1 972 miljoonaa euroa (1 270 miljoonaa euroa vuonna 2005). Ilman EKP:n osuudelle liikkeessä olevista seteleistä kertynyttä 1 319 miljoonan euron korkotuottoa korkokate oli 653 miljoonaa euroa (402 miljoonaa euroa vuonna 2005). EKP maksoi 965 miljoonaa euroa korkoa kansallisten keskuspankkien saamisille, jotka perustuvat niiden EKP:lle siirtämiin valuuttavarantoihin.

Vuonna 2006 euro vahvistui suhteessa Japanin jeniin, minkä vuoksi EKP:n jenin määräisten varantojen euroarvo aleni noin 0,6 miljardia euroa. Arvonalennukset kirjattiin tuloslaskelmaan kuluksi. Kun tähän lisättiin arvopaperien hintojen muutoksesta aiheutuneet realisoitumattomat nettotappiot, kuluksi kirjattiin yhteensä 0,7 miljardin euron arvonalennukset.

EKP:n henkilöstökulut sekä toimitilojen vuokrista, asiantuntijoiden palkkioista sekä muista hyödykkeiden ja palvelujen ostoista aiheutuneet hallinnolliset kulut olivat 332 miljoonaa euroa (316 miljoonaa euroa vuonna 2005). Vuoden 2006 lopussa EKP:n palveluksessa oli vakituisesti tai määräaikaisin sopimuksin 1 367 henkeä (joista 138 esimiestehtävissä) kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna, kun vuonna 2005 vastaava määrä oli 1 351 henkeä. Käyttöomaisuudesta tehtiin 29 miljoonan euron poistot.

Tilinpäätös ja johdon raportti vuodelta 2006 julkaistaan EKP:n vuosikertomuksessa 23.4.2007.

Lisätietoja

  1. EKP:n kirjanpitoperiaatteet: EKP:n neuvosto on hyväksynyt eurojärjestelmän (mukaan luettuna EKP) yhteiset kirjanpitoperiaatteet Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön (jäljempänä EKPJ:n perussäännön) artiklan 26.4 mukaisesti, ja ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. [1] Kirjanpitoperiaatteet perustuvat yleisesti ottaen kansainvälisesti hyväksyttyyn kirjanpitokäytäntöön, mutta niitä laadittaessa on otettu huomioon eurojärjestelmän keskuspankkien erityisluonne. Niissä painotetaan erityisesti varovaisuuden periaatetta, sillä useimmilla näistä keskuspankeista on suuria valuuttamääräisiä saamisia, mihin liittyy riskejä. Varovaisuusperiaatetta noudatetaan etenkin siten, että realisoitumattomia voittoja ja tappioita ei kirjata tuloslaskelmaan samalla tavalla, ja siten, että tiettyyn saamiseen liittyviä realisoitumattomia tappioita ei voi kattaa toiseen saamiseen liittyvillä realisoitumattomilla voitoilla. Realisoitumattomat voitot kirjataan suoraan arvonmuutostileille, mutta realisoitumattomia tappioita käsitellään kuluina siltä osin kuin ne ylittävät arvonmuutostilien saldon vuoden lopussa. Kaikkien kansallisten keskuspankkien on noudatettava näitä kirjanpitoperiaatteita, kun ne ilmoittavat EKP:lle eurojärjestelmän konsolidoidun viikkotaseen laatimiseksi tarvittavat tasetiedot toiminnastaan osana eurojärjestelmää. Kaikki kansalliset keskuspankit noudattavat myös omien tilinpäätöksiensä laatimisessa vapaaehtoisesti jokseenkin samoja kirjanpitoperiaatteita kuin EKP.
  2. EKP:lle siirrettyjen valuuttavarantojen korollisuus: Liittyessään eurojärjestelmän jäseniksi kansalliset keskuspankit siirtävät valuuttavarantoja EKP:lle. Kullekin kansalliselle keskuspankille syntyy tuolloin sen siirtämän varannon määrää vastaava korollinen saaminen EKP:ltä. EKP:n neuvosto on päättänyt, että nämä saamiset ovat euromääräisiä ja että niille maksetaan viimeisimpään käytettävissä olevaan eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioiden marginaalikorkoon perustuvaa päivittäistä korkoa, lukuun ottamatta kultaa, jolle ei makseta korkoa. Vuonna 2006 näille saamisille maksettiin korkoa 965 miljoonaa euroa ja valuuttavarannoista kertyi 1 318 miljoonan euron korkotuotto.
  3. EKP:n osuudelle liikkeessä olevista seteleistä kertyneen tulon jakaminen: EKP:n neuvosto päätti, että vuodesta 2006 alkaen tulo maksetaan kansallisille keskuspankeille sinä tilikautena, jona se on kertynyt, mutta se jaetaan seuraavan vuoden toisena työpäivänä. [2] Tulo jaetaan kokonaisuudessaan, ellei EKP:n nettovoitto vuodelta ole pienempi kuin sen liikkeeseen lasketuista euroseteleistä saama tulo. Vuonna 2006 nettovoitto oli tätä tuloa pienempi, sillä EKP:n neuvosto päätti siirtää varoja varaukseen valuuttakurssi- ja korkoriskiä sekä kullan hintariskiä varten. Tilikauden ennakoidun tuloksen perusteella EKP:n neuvosto päätti joulukuussa 2006 jättää seteleistä saadun tulon kokonaisuudessaan jakamatta.
  1. [1] Päätös EKP/2002/11, tehty 5 päivänä joulukuuta 2006, Euroopan keskuspankin tilinpäätöksestä, EUVL L 58, 3.3.2003, s. 38, sellaisena kuin se on muutettuna. Päätös kumottiin ja korvattiin 1.1.2007 voimaan tulleella päätöksellä EKP/2006/17, EUVL L 348, 11.12.2006, s. 38.

  2. [2] Päätös EKP/2005/11, tehty 17 päivänä marraskuuta 2005, Euroopan keskuspankin liikkeeseen lasketuista euroseteleistä saaman tulon jakamisesta rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisille keskuspankeille, EUVL L 311, 26.11.2005, s. 41. Päätöksellä kumottiin päätös EKP/2002/9.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle