Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Ympäristö, terveys ja turvallisuus

Eurojärjestelmä haluaa suojella ympäristöä ja varmistaa, että eurosetelien tuotanto ja käyttö ovat turvallisia eivätkä aiheuta haittaa terveydelle ja ympäristölle.

Setelien ja niiden raaka-aineiden tuotannon on täytettävä EKP:n tiukat terveys-, turvallisuus- ja ympäristövaatimukset. EKP tarkastaa setelinvalmistajien toiminnan vuosittain.

Vaatimuksia on täydennetty kahdella järjestelmällä, jotka perustuvat kansainvälisiin standardeihin ISO14001 ja ISO 45001.

Ympäristöjärjestelmä

Ympäristöjärjestelmällä varmistetaan, että eurosetelien ja niiden raaka-aineiden tuotanto on ympäristön kannalta mahdollisimman kestävää.

Setelituotannon ympäristövaikutusta on seurattu euron käyttöönotosta lähtien. Lisäksi toteutetaan kestävän kehityksen mukaisia hankkeita, joilla ympäristövaikutusta pienennetään entisestään. Myös uudet ympäristöongelmat ovat tarkan seurannan alla.

Ensimmäisen eurosetelisarjan ympäristövaikutusta selvitettiin vuonna 2004 tehdyllä elinkaariarvioinnilla. Sen tulosten perusteella eurosetelien ympäristöjalanjälkeä alettiin pienentää. Setelien valmistuksessa siirryttiin käyttämään vain kestävästi tuotettua puuvillaa, ja setelijätteen vieminen kaatopaikoille kiellettiin.

Myös pankkiautomaattien valmistajat ovat ryhtyneet toimiin, ja automaattien energiatehokkuus onkin parantunut huomattavasti viimeisten 15 vuoden aikana.

Eurojärjestelmä arvioi hiljattain toisen eurosetelisarjan ympäristövaikutusta Euroopan komission laatimalla tuotteen ympäristöjalanjälkeä koskevalla menetelmällä. Tutkimuksen mukaan yhden henkilön setelimaksuista syntyvä ympäristövaikutus on kaiken kaikkiaan hyvin pieni hänen muihin päivittäisiin toimintoihinsa verrattuna.

Lue lisää tutkimuksesta

Terveys- ja turvallisuusjärjestelmä

Eurosetelien tuotannon ja käytön turvallisuus varmistetaan valvonnalla. Lisäksi arvioidaan riskit, joita kemialliset ja biologiset tekijät voivat aiheuttaa.

Tässä yhteydessä varmistetaan, että esimerkiksi setelien sisältämien kemiallisten aineiden pitoisuudet alittavat selvästi EU:n lainsäädännössä asetetut raja-arvot.

Setelien tuotantohenkilöstön työolot on turvattu. Vaatimuksena on, että setelien ja niiden raaka-aineiden tuotanto on työterveyttä ja työturvallisuutta koskevan kansainvälisen standardin ISO 45001 mukaista.

Seteleissä, kuten muissakin suurten ihmismäärien käyttämissä välineissä, voi olla bakteereita tai viruksia. Eurosetelit on kuitenkin testattu riippumattomissa testeissä. Testitulokset vahvistavat, että euroseteleitä on turvallista käyttää eivätkä ne aiheuta suurempaa terveysriskiä kuin ovenkahvat tai muut usein kosketeltavat pinnat.

Koronaviruspandemian (covid-19) alussa arvioitiin, voiko virus tarttua eurosetelien ja -kolikoiden välityksellä. Arviointi osoitti, ettei eurosetelien käyttö maksamiseen aiheuta merkittävää tartuntariskiä. 

Tutustu arviointitutkimukseen

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut